Useimmat suomalaiset kunnioittavat Suomen itsenäisyyttä ja sotaveteraaneja kotonaan seuraamalla itsenäisyypäivän vastaanottoa tv:stä. Omassa ikäluokassani itsenäisyyspäivä antaa usein myös syyn kiireisen elämän keskellä kerääntyä ystävien kanssa yhteen. Vietimmekin eilen mukavan leppoisaa iltaa saunoen, syöden ja lopuksi sohvalla torkkuen Tuntemattomon sotilaan pyöriessä taustalla. Itse olen hyvin tyytyväinen tähän tapaan juhlia, olen kiitollinen siitä mitä minulla on (ruokaa, koti ja läheisiä ympärillä). Olen itse tällaisen elämän itselleni rakentanut, enkä koe, että Suomen tasavallan presidentin itsenäisyypäivävastaanoton juhlinta olisi minulta pois. Jos kutsun juhliin haluaisin, olisin varmaankin yrittänyt saavuttaa elämässäni jotain sellaista, jolla kutsun saisin.

Eilen olikin oikein hieno päivä, kunnes Kiakkovieraat pilasi monen suomalaisen itsenäisyyspäivän juhlinnan. Tänä aamuna heräsin ihanaan valkoiseen päivään ja kyläpaikkamme keittiön ikkunasta näkyi kaksi peuraa kymmenen metrin päässä talosta. Sitten erehdyin lukemaan uutisia. 

Mieleeni tulee väistämättä, että menneen parin kuukauden aikana valtava määrä suomalaisia on haukkunut sosiaalisessa mediassa Sini Saarelaa terroristiksi. Henkilöä, joka kuitenkin taistelee sen maapallon puolesta, jolla me kaikki ilmeisen mielellämme elämme. Terrorismi on Wikipedian mukaan (jos äiti ei tiedä niin Wikipedia ainakin tietää) yksilön tai ryhmän harjoittamaa väkivaltaa, jonka tarkoitus on viranomaisten uhkaamisen ja yleisöön kohdistuvan pelon avulla vaikuttaa päätöksentekoon. Sana juontaa juurensa latinankielisestä sanasta terrere, ’aiheuttaa kauhua, pelotella’. Käsittääkseni Sini tai Greenpeace ei käyttänyt väkivaltaa. Ja, jos Sini on terroristi niin nimittelyasteikko loppuu kesken näiden kaljanhuuruisten pummien kohdalla. Heidän "aatteeltaan" ja lätkämailoiltaan eivät säästyneet edes hevoset. Yritin selvittää, mitä asiaa nämä räyhäävät Suomen lipun polttajat yrittävät ajaa. Kiakkovieraiden nettisivuilta ei irronnut mitään. Eilisten tapahtumien jälkeen "rauhaa & solidaarisuutta" ei ainakaan mene läpi. Köyhyysongelma häilyy jotenkin epäselvästi taustalla. Miten he ajattelivat ratkaista tätä ongelmaa ryyppäämällä ja hakkaamalla poliiseja Sorsapuistossa?

"Eliitin juhla" -hokema alkaa olemaan jo vähän kulunut juttu. Valitettavasti jokaista Suomen pajatson pelaajaa ei voida kutsua itsenäisyyspäivänvastaanottoon, mutta miten olisi, jos osallistuisivat vaikka vapaaehtoisena sotaveteraaneja auttavaan työhön? Mukana Sorsapuistossa tuntui olevan aika paljon nuoria. Satuin lukemaan mellakkaan osallistumassa olevien nettikeskustelua. "Mennään ajoissa. Äiti käski tulla ysiks kotiin." Repesin. Onneksi vastuullinen äiti oli kuitenkin laittanut kotiintuloajan pienelle anarkistille. Eipä näitä nuoria toisaalta kamalasti viitsi syyttää. Harva sen ikäinen pystyy suodattamaan ja kyseenalaistamaan saamaansa informaatiota ja on siten altis ympäristönsä ja vanhemman väestön vaikutuksille. Asenteet otetaan vastaan valmiiksi pureskeltuina.

Hyvinvointi on suhteellista ja Suomi tarjoaa siihen paljon mahdollisuuksia. Harvalle se tuodaan tarjottimella. Suomessa valtio kustantaa koulutuksen ja paljon muutakin, mutta kun joutuisi itsekin näkemään vähän vaivaa saavuttaakseen jotain. Opiskelu evvk, mutta hyvät tulot kyllä. Matalapalkkahommat eivät tunnu enää kelpaavan nuorille suomalaisille. Onneksi meille tulee ihmisiä muualta niin saadaan bussit ajettua ja toimistotkin siivottua. Toisaalta, jos Suomessa elämä on niin kurjaa niin voihan täältä aina lähteä pois. Esimerkiksi Venäjän raja on todella lähellä ja siellä varmasti työläisenkin asiat ovat paljon paremmin.

Niiden ihmisten puolesta olen aidosti pahoillani, joilla olisi oikeasti halu tehdä työtä, mutta sitä ei löydy. Hankalaa on esimerkiksi korkeasti kilpailluilla aloilla, kuten rakennusalalla. Halpa työvoima vie väkisin voiton.

Pahalta tuntuu niiden sotaveteraanienkin puolesta, jotka tätä menoa vielä ovat seuraamassa. Vaikea on varmaan ymmärtää, miksi porukka riehuu vailla järjenhiventä kun mitään vihollistakaan ei oikein ole. Järjettömän myötähäpeän sai aikaan myös Silver Gynisen (nevöhööd skeittari) haastattelu. Toivon kovasti, että mahdollisimman harva sotaveteraani sattui sen kuulemaan.

Olen kotoisin Pohjois-Suomesta. Lukioikäisenä haaveilin kesätyöpaikasta, mutta sellaisen sai vain onnekkaimmat, ja ne, joilla sattui olemaan lähisukulaisia töissä paperitehtaalla. Niinpä parhaan ystäväni kanssa siivosin ja pesin ikkunoita sukulaistemme luona, jotta saimme rahat kasaan Espanjan matkaan. Lukion jälkeen olin töissä kalasäilyketehtaalla, nukuin tehtaan toimistohuoneessa ja tein niin pitkiä päiviä, että päivien pituutta ei voi tässä edes kertoa. Tämän tein päästäkseni Israeliin kibbutzille töihin. Silloin ei lähdetty Aasiaa kiertämään. Hain yliopistoon kaksi kertaa ja tein töitä päästäkseni sisään. Minä ja muut kituutimme vuosikausia 400 euron (opintotuki ja asumislisä) kuukausituloilla sekä satunnaisilla töillä. Kesät oltiin töissä ja säästettiin kesätyörahoja tulevaa opintovuotta varten. Ja olenkin kiitollinen tuosta opintotuesta, joka ei ole kansainvälisesti mikään itsestäänselvyys. Tämä on varmaankin hyvin tavallinen tarina monen “tavallisen” työssä käyvän kohdalla.

Opiskelujen jälkeen menin töihin ja veroja olen nyt maksanut 10 vuotta, jotta nämäkin idioottien aiheuttamat vahingot voidaan korjata. "Poliisin mukaan mielenosoittajien aiheuttamat vahingot nousevat kymmenistä tuhansista jopa satoihin tuhansiin euroihin. Mellakoissa hajotettiin muun muassa isoja näyteikkunoita, autoja ja parkkimittareita." http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013120717808153_uu.shtml  Kiitos kun kannoitte kortenne kekoon yhteiskuntamme hyväksi.

Mitään ongelmaa ei ratkaise moraalin, arvojen ja kunnioituksen rapauttaminen vaan korjaavat toimenpiteet oikeaan aikaan oikeassa paikassa.

ARE YOU HERE WITH A SOLUTION OR ARE YOU PART OF THE PROBLEM?