530995_382347168516752_1688998644_n-norm

Onko luonnon arvo nykyään enää ihmisen hyödykkeenä ja siinä, että se on olemassa? Ovatko eläimetkin olemassa ihmisen, tuon muita ylivertaisemman eläinlajin, hyödykkeiksi ja viihdykkeeksi? Koiranlihajuhlia ja eläviä kilpikonnia avaimenperissä Kiinassa, turkisteollisuutta ja pahoinpideltyjä eläimiä sirkuksissa kaikkialla, eläimiä meren sijasta uima-altaissa hyppimässä renkaiden läpi, delfiinien ja valaiden veri maalaa meren punaiseksi. Ihmiset taputtavat käsiäään ja aikuiset opettavat lapsilleen, että näin sen kuuluukin olla. Vai kuuluuko?  Onko ihmisellä jumalallinen oikeus hallita muuta maailmaa?

Yleisen käsityksen mukaan alkuperäiskansojen kulttuurit pitävät ihmistä osana luontoa. Länsimainen ihminen on sen sijaan etääntynyt muusta luonnosta ja pitää oikeutenaan hallita sitä. Viimeisinä vuosikymmeninä olemme alkaneet tiedostaa maailmankuvamme ihmiskeskeisyyttä, ja länsimaiseen tapaan erottaa luonto ja kulttuuri on alkanut kohdistua kritiikkiä.

Suurin osa maapallolla eläneistä alkuperäiskansoista eli aikoinaan harmoniassa luonnon kanssa. He kokivat rakkautta, myötätuntoa, kunnioitusta ja suojelunhalua kaikkea elämää kohtaan ennen kuin heistä tuli "sivistyneitä". Länsimainen "sivistys" on tehnyt järjetöntä tuhoa muun muassa Amerikan mantereen alkuperäiskansojen joukossa. Samaan aikaan kun Suomi väittelee pakkoruotsista ja homoavioliitoista, Suomen 6 000 saamelaista on unohdettu hiljaisuuteen. 

Professori Juha Pentikäisen mukaan pohjoisilla kansoilla tarkoitetaan arktisessa luonnonympäristössä eläviä yhteisöjä, joiden kulttuuri on riippuvainen luonnonoloista. Näille yhteisöille on ominaista liikkuva elämäntapa, mutta arktisen alueen kansoilla on hyvin monenlaisia elinkeinoja, kuten poronhoitoa, kalastusta, metsästystä ja jopa karjataloutta. Merkittävää on myös, etteivät pohjoisen alkuperäiskansat ole olleet kiinnostuneita maan omistuksesta, vaan ainoastaan oikeudesta säilyttää vanhat asuin- ja vaellusalueensa.

Pohjoisten uskontojen keskeinen piirre on ollut myyttinen suhde eläimiin. Eläimen kunnioittamiseen liittyy myös eläimen kuoleman ritualisointi. Karhu, peura tai valas lähetetään metsästyksen jälkeisessä rituaalissa taivaalliseen alkukotiinsa, josta sen toivotaan palaavan varmistamaan heimon pyyntionnen. Myyttinen suhde eläinkuntaan kertoo koko luonnon kunnioittamisesta ja ihmisen ja luonnon suhteen tasapainoisuudesta. Pohjoisissa pyyntikulttuureissa raja oman ja muiden yhteisöjen välillä merkitsee enemmän kuin ihmisen ja muun luonnon välinen raja. Juha Pentikäisen mukaan saamelaiset erottavat myyteissä myös naisen ja miehen toisistaan jyrkemmin kuin ihmisen ja muun luonnon.

Uskontotieteilijä Teuvo Laitilan mukaan valtaosa kaikkien suurten maailmanuskontojen kannattajista toimii käytännössä luonnon suhteen toisin, kuin nämä uskonnot opettavat. Raamatun luomiskertomuksen mukaan ihmisen tehtävä on ”viljellä ja varjella” luontoa, ja samalla hänellä on valta kaikkien muiden lajien yli. Kristityt länsimaalaiset eivät useinkaan pidä luontoa itsessään arvokkaana, vaan ovat kiinnostuneita vain omien elinolosuhteidensa parantamisesta. Monet kristinuskon luontosuhteen arvostelijat katsovatkin, ettei ihmisellä kristillisen käsityksen mukaan ole todellista vastuuta ympäröivän luonnon hyvinvoinnista. Tällä hetkellä Laitilan käynnissä olevassa tutkimushankkeessa kartoitetaan kristillisten ja islamilaisten mystikkojen luonto- ja eläinkysymyksiä.

Yksi voimakkaimmista aisteista ihmisillä, ja muillakin eläinlajeilla, on hajuaisti. Nenän kautta hengitys tuo voimakkaita viestejä. Hajuaistin avulla tunnistamme feromonit, jotka ovat eräitä kaikkein voimakkaimpia vetovoiman laukaisevia tekijöitä eläin- ja ihmiskunnassa. Nykyään hengitämme pinnallisesti ja joudumme käymään jooga- ja mindfullness -kursseilla oppiaksemme taas hengittämään oikein. Halvaannutamme hajuaistimme nykyään erilaisilla kemikaaleilla ja käytämme hajuaistiamme lähinnä pilaantuneen maitotuotteen tunnistamiseen, vaikka hajuaistilla on uskomaton yhteys muistiin ja tunteisiin. Nykyihmisen käytössä sen sijaan näköaistin käyttö ja merkitys on ylikorostunut, muiden aistien käytön kustannuksella.

Puut, kasvit ja kukat kykenevät tuottamaan kaikki parantavat rohdot, joita ihmiset ja eläimet tarvitsevat pysyäkseen terveenä, ja voidakseen värähdellä oikealla taajuudella. Alkuperäiskansat oppivat käyttämään puun kuorta, kukkia ja kasveja parantamiseen seuraamalla ja jäjittelemällä eläinten toimintaa. Monet parantavista kasveista tuottavat luontaisesti öljyjä, joita voidaan hengittää, hieroa ihoon ja jopa nauttia sisäisesti. Laventeli rauhoittaa ja esimerkiksi mänty, sitruunan öljy sekä moni muu eteerinen öljy tappaa basilleja ja bakteereita.

Amerikan intiaanit ja muut alkuperäiskansat ymmärsivät, että kaikella meitä ympäröivällä - puilla, kasveilla ja kukilla - on oma erityinen energiansa ja elämänvoimansa. He hyödynsivät tuota voimaa kunnioituksella ruokkiakseen ja lääkitäkseen kansaansa. Alkuperäiskansoille tietoinen elämä ja symbioosi luonnon kanssa ei ollut mikään hokema, jota käytetään kun halutaan kehittää itseään, vaan elämäntapa. Maata kunnioitettiin Suuren Hengen ja muiden henkisten hyväntekijöiden aikaansaannoksena. Suuria ja pieniä olentoja kohdeltiin samanarvoisena. Ei ollut tarvetta Vihreille, sillä luonnon ja planeetan suojeleminen kuului ihmisten jokapäiväiseen elämään. He sallivat myös intuitiivisten silmiensä ja korviensa aueta ja näkivät paljon enemmän kuin fyysiset puut, kukat, kasvit ja eläimet.

Tasapaino, jota nykypäivänä tarvitsemme ja haemme maapallon ollessa kaaoksessa, on ollut olemassa jo aikaisemmin. Elämme siitä, mitä maa päällään kantaa. Tarvitsisi vain katsoa taakse päin ja ottaa oppia alkuperäiskansojen tavoista, sillä ne puhuvat kielellä, joka tulee suoraan sydämestä.

“WHEN THE EARTH IS RAVAGED AND THE ANIMALS ARE DYING, A NEW TRIBE OF PEOPLE SHALL COME UNTO THE EARTH FROM MANY COLORS, CLASSES, CREEDS, AND WHO BY THEIR ACTIONS AND DEEDS SHALL MAKE THE EARTH GREEN AGAIN. THEY WILL BE KNOWN AS THE WARRIORS OF THE RAINBOW” 

— CREE INDIAN PROPHECY