Valon Soturi jakaa toisille tieltä oppimansa tiedon. 
Joka auttaa häntä autetaan, ja on opetettava mitä on oppinut. Sen vuoksi hän istahtaa nuotiolle ja 
kertoo miten päivän taistelu sujui. 
Ystävä kuiskaa: "Miksi puhua noin avoimesti strategiastaan? Etkö näe, että voit vielä joutua jakamaan 
voittosi toisten kanssa?" 
Soturi tyytyy hymyilemään eikä vastaa. Hän tietää, että jos hän tulee tiensä päässä tyhjään paratiisiin, 
hänen taistelullaan ei ole ollut mitään merkitystä.  

Valon Soturi on oppinut, että Jumala käyttää yksinäisyyttä opettaakseen, kuinka elää toisten ihmisten kanssa. Jumala käyttää vihaa osoittaakseen, miten äärettömän arvokas on rauha. Hän käyttää ikävystyneisyyttä korostaakseen seikkailun ja uskalluksen merkitystä. Jumala käyttää hiljaisuutta opettaakseen, mikä vastuu on sanoilla. Hän käyttää väsymystä, jotta ihminen ymmärtäisi heräämisen arvon. Hän käyttää sairautta tähdentääkseen terveyden siunauksellisuutta. Jumala käyttää tulta opettaakseen vedestä. Hän käyttää maata, jotta ihminen ymmärtäisi, miten tärkeää on ilma. Hän käyttää kuolemaa osoittaakseen mikä merkitys on elämällä. 

Valon Soturi uppoutuu täysin Elämäntiehensä. 
Hänen toverinsa sanovat: "Hänen uskoaan täytyy ihailla!" 
Soturi ylpistyy hetkeksi sanat kuullessaan, mutta häpeää saman tien, sillä hänellä ei ole sellaista 
uskoa, mitä hän esittää. 
Sillä hetkellä hänen enkelinsä kuiskaa: "Sinä olet vain valon välikappale. Ei ole mitään syytä 
kerskailla eikä tuntea syyllisyyttä, on aihetta pelkkään iloon." 
Tajutessaan olevansa välikappale Valon Soturi tuntee olonsa tyynemmäksi ja luottavaisemmaksi. 

Paulo Coelho 
Valon Soturin käsikirja