Haluan elää itseni näköistä elämää ja työ on tärkeä osa elämää. Mennyt syksy ja kulumassa oleva talvi ovat olleet muutoksen aikaa tällä saralla. Irtisanoin itseni syyskuussa, vuosi pari takaperin jopa Suomen ainoaksi menestyväksi yritykseksi tituleeratusta pörssiyhtiöstä, yhdeksän vuoden jälkeen. Vaihdoin uuteen työhön kolmannelle sektorille lastensuojelun pariin. Päätösten tekeminen itsessään on ollut jo raskasta, mutta myös viimeiset kuukaudet vanhassa työssä ja uuden työn aloittaminen ovat verottaneet oman osansa voimavaroista tänä vuonna. Jo vuosia olin tuntenut levottomuutta siitä, että käytin minulle annettua aikaa "väärään" työhön. En vain ole oikein päässyt kiinni siihen, mitä "oikea" työ olisi, mutta sen tiesin, että kaipasin voimakkaampaa tunnetta työni merkityksellisyydestä. Tuo levottomuuden tunne ajoi minua hitaasti, mutta varmasti kohti jonkinlaista muutosta. Matka muutokseen on koostunut useista muutoksista, jotka ovat johtaneet tähän hetkeen, ja tämäkin lienee vain välietappi matkalla kohti jotain muuta.

Viime keväänä osallistuin unelmapajaan, missä oivalsin, että unelmani tai oikeammin sanottuna toiveeni, jotenkin vierastan sanaa unelma, olivat oikeastaan jo toteutuneet työtäni lukuunottamatta. Työnkin suhteen toiveeni olivat löyhästi määriteltyjä ja melko vaatimattomia. Tänään kaivoin unelmapajassa tekemäni elinpiiriharjoituksen esiin tarkastaakseni, mitä siihen olinkaan rustannut. Elinpiiriharjoituksessa tehtiin ensin pieni ympyrä, johon kerättiin "oma ydin" eli voimavarat minussa. Yllätin itseni, sillä kuinka paljon positiivisia asioita itsestäni pystyin kirjaamaan ylös (itsensä kehuminen ei ole kovin helppoa mitäsehyvejää -kainuulaistaustallani). Pienen ympyrän ulkopuolelle piirrettiin toinen isompi ympyrä, johon kirjoitettiin muita asioita omasta elämästä, sekä negatiivisia että positiivisia asioita. Nuolilla näitä asioita sitten ohjattiin tarpeen mukaan lähemmäs omaa ydintä tai ulos koko elinpiiristä. Paperistani löytyi ainoastaan kolme negatiivista asiaa, jotka halusin pois elämästäni: negatiivinen työympäristö, stressi ja työ, jota en koe merkitykselliseksi. Yksi asia oli jäänyt kokonaan elinpiirini ulkopuolelle ja sen halusin elinpiiriini sisään ja tässä siitä suora lainaus "työ, josta nautin ja jonka kautta tunnen eläväni joka päivä".

Eipä mennytkään kuin pari kuukautta (vetovoimanlaki?) ja tilaisuus tuli eteeni enkä epäillyt tarttua siihen. Pitkän rekrytointiprosessin ja irtisanoutumisajan jälkeen pääsin aloittamaan uudessa työssä marraskuussa. Maailma on täysin uusi ja erilainen, mutta ensimmäiset kuukaudet olen ollut kuin kala vedessä. Joka päivä tuntuu erilaiselta ja minusta tuntuu, että elän enkä ole vain pieni osa isoa koneistoa. Toki arvostan suuresti myös vuosien varrella saamaani kokemusta, sillä nyt pääsen hyödyntämään sitä minulle merkityksellisen asian puolesta. Sunnuntaisinkaan ei ahdista, sillä minusta on mukava mennä töihin. Jos pitäisi valita yksi sana kuvaamaan uutta työtäni ja työyhteisöä niin se olisi inhimillisyys. Vaikka muutos pelotti niin nyt tulee aina puistatus kun ajattelen, että tämä tilaisuus olisi voinut mennä ohi, jos en olisi uskaltanut tarttua siihen vaan olisin takertunut vanhaan, tuttuun ja turvalliseen.

Toki uusi työ on tuonut eteen jo nyt paljon sellaista, mikä saa silloin tällöin istumaan hiljaa paikoillaan pala kurkussa miettimässä maailman raadollisuutta, mutta toisaalta se juuri saa minut tekemään työni entistä paremmin, koska sillä on merkitystä. Ja jälleen kerran minulla on iso kasa uusia kiitollisuuden aiheita muistettavaksi joka päivä.