Spontaani luova taukoni kirjoittamisessa on venynyt puolen vuoden pituiseksi. Sain keväällä omat kangaspuut ja runsas marjakesä ei ole ainakaan helpottanut kiireitä. Kiire ei ole kuitenkaan ollut ainoa syy radiohiljaisuuteen. Silloin tällöin on käynyt mielessä, että olisi mukava kirjoittaa, mutta mikään ei ole inspiroinut riittävästi viedäkseni asian ajatusta pidemmälle.

Olen luultavasti tehnyt kaikki mahdolliset virheet, jotka blogin pitäjä voi tehdä. En kuitenkaan aloittanut tätä blogia aikoinaan saavuttaakseni rahaa, mainetta tai palkintoja enkä edes halua käyttää sanaa blogi vaan puhun mieluummin kirjoittamisesta. En vietä aikaani luomassa täydellistä illuusiota kameran linssin kautta. Aloitin kirjoittamisen, koska minusta tuntui, että kaikki maailman murheet kulkivat raskaina harteillani ja kirjoittaminen tuntui sopivalta tavalta kanavoida ajatuksiani mieltäni painavista maailman epäkohdista. Jos joku jaksaa kirjoitukseni lukea, se ilahduttaa minua. En kuitenkaan voisi suoltaa jatkuvalla syötöllä pintaraapaisukirjoituksia, joissa menee faktat ja fiktiot välillä sekaisin, vain pitääkseni lukijoiden mielenkiintoa yllä. Kevyemmissä aiheissa, kuten muoti, ruoka ja sisustus, syvällinen pohdinta ja taustatutkimus tuskin ovat aina kovin tarpeellisia tai edes järkevää ajankäyttöä, mutta tunteita ja mielipiteitä herättäviä aiheita käsittellessä kirjoittajalla on mielestäni edes jonkinlainen vastuu perehtyä aiheeseen. Argumentoimattomat mielipiteet ovat vain ongelmajätettä tällä muutenkin roskaan hukkuvalla maapallolla. Kirjoituksella tulee olla jotain muutakin arvoa kuin shokkiarvoa, muutaman kerran olen lukenut esimerkiksi Image -lehden blogin kirjoituksia järkyttyneenä niiden heikkolaatuisuudesta. Korvapuustireseptillä ruokablogissa on huomattavasti enemmän arvoa kuin egon mielipiteillä, jotka on tarkoituksella muotoiltu ja kohdistettu loukkaamaan. Laatu korvaa määrän tässäkin asiassa.

Muutama asia on saanut minut aina näkemään hieman punaista. Epäoikeudenmukaisuus ja siihen liittyvä välinpitämättömyys ovat tuon listan kärjessä. Nyt minusta on ehkä tuntunut, että olen kirjoittamisen kautta saanut kanavoitua osan maailmantuskasta pois omilta harteiltani enkä siksi ole kokennut tulenpolttavaa tarvetta kirjoittaa yhtään mistään. Tämän vuoksi tuskin voisin koskaan kirjoittaa työkseni, koska en voi kirjoittaa ilman inspiraatiota. Välillä tulen lukeneeksi artikkeleita, joista paistaa läpi sieluttomuus. Kirjoittajalla ei ole oikeastaan mitään sanottavaa aiheesta, mutta palstatila täytyy täyttää. Minä jätän asiat mieluummin tekemättä kuin teen ne vasemmalla kädellä. Jos se vaatii puolen vuoden taukoa niin sitten sellainen tauko täytyy pitää. Samoin kun en voi kutoa mattojakaan ilman inspiraatiota.

Uusi kudontahuoneeni valmistui keväällä ja sain tuoda uudet puuni sinne. Kokoamiseen ja loimen laittoon meni muutama tunti, mutta onneksi oli ystävällinen ammattilainen Hakunilan käsityökeskuksesta auttamassa.

Mattojen värimaailman suhteen kesä on ollut todella inspiroiva. Ilmeisesti kesä on ollut joidenkin mielestä huono, kylmä ja sateinen, mutta minä olen nähnyt, miten luonto on kukoistanut tänä kesänä toisin kuin muutamana edellisenä ja se kertoo minusta sen, että sää on ollut Suomen ilmastolle juuri oikea. Sitä paitsi etelässä ainakin sateet ovat tulleet öisin ja minua on se jopa harmittanut, sillä omien sääntöjeni mukaan saan kutoa kesällä mattoja vain huonolla säällä. Ja tänä kesänä en ole päässyt kutomaan montakaan kertaa.

Kuvista ainakin voisi päätellä, että kesä on ollut oikein mukava. :)

Marjastajia on ollut liikkeellä paljon tänä kesänä.

Vuokatin erämailla.

Lapsuuden maisemissa Kainuun merellä.

7-vuotiaan kalamiehen saalis. Mummi paistoi saaliin ja kalamies itse söi.

Etuoven kukka-amppeliin oli pieni lintu tehnyt pesän lomareissumme aikana kesäkuussa. Orvokit siinä vähän nuupahti ajan kanssa kun ei toisten kotia oikein voi kastella. Kun sisko perheineen tuli kylään volyymitaso nousi ilmeisesti sen verran, että emo päätti nyt olevan koko pesueen aika lentää pesästä. :D

Kantarelleja on kerätty juhannuksesta asti. Viimeksi eilen.

Asun luonnon keskellä, joten olen päässyt seuraamaan luonnonkukkien väriloistoa ja olen nähnyt kukkia, joita en ole aikaisempina kesinä nähnyt alueella. Luonto osaa yhdistää oikeat värit toisiinsa kerrassaan taidokkaasti. Kukkia katsellessani sormet ovat syyhynneet päästä etsimään matonkuteita oikeiden väriyhdistelmien saavuttamiseksi. (Onneksi voin kuitenkin repiä matonkuteita ulkona, vaikka ei olekaan ollut riittävästi sadekelejä kudontaa ajatellen).

Vuosi sitten olin soveltuvuustesteissä, jotka mittasivat muun muassa luovuutta. En keksinyt riittävän monta käyttötapaa piippurassille ja klemmarille paineen alla määräajassa. Muilla alueilla pärjäsin verrokkiryhmääni paremmin, mutta luovuuteni ei testin mukaan sinne yltänyt. Minua tuo luovuustesti lähinnä nauratti. Voiko luovuutta oikeasti mitata? Ei mielestäni. Useilla ihmisillä luovuus on testeiltä piilossa, koska moderni elämäntyyli ei sitä pääse ruokkimaan tai jopa tukahduttaa sen, ellei itse ota luovuutta sarvista ja ja ala luomaan.

"Jos haluat oppia jotain, lue siitä, jos haluat ymmärtää jotakin, kirjoita siitä, jos haluat tulla mestariksi jossakin, opeta sitä."

- Yogi Bhajan