Toissakesänä kävin kesälomallani Ärjän paratiisisaarella ensi kertaa 15 vuoteen. Lähdimme veneellä kolmen tunnin matkalle saarta kohti ukkosen jyllätessä Kainuun meren selällä. Perille päästessä aurinko jo porotti ja saimme nauttia saaresta aivan keskenämme. Vastaavaa helmeä ei löydy monesta maailman kolkasta ja sen tiedon kanssa palasin mieli matalana Helsinkiin kaivaten takaisin Oulujärvelle, sielunmaisemaani. Yritin lääkitä kaipuuta uintiretkellä Sipoon Pilvi"järvelle", joka seuraavana päivänä olikin jo sitten suljettu ja Iltasanomien etusivulla epidemiaepäilyksen vuoksi.

Vasta aikuisena olen ymmärtänyt Suomen ja erityisesti kotiseutuni luonnon arvon ja ainutkertaisuuden. Toivottavasti en liian myöhään ehtiäkseni vielä nauttia siitä, tuleville sukupolville se voi olla jo myöhäistä, jos välinpitämättömyys, ahneus ja typeryys jatkuu.

Ohessa linkki Reijo Heikkisen Ärjän hakkuita koskevaan kirjoitukseen.

http://www.reijoheikkinen.fi/arjansaaren-metsanhakkuut-tammi-helmikuussa-2016/

Helsingin ja Lapin hiihtokeskusten välissä on pitkä pätkä hienoa Suomea, joka monelta jää kokematta. Siellä on maailmalta piilossa monta ihanaa paikkaa, etsikää oma paikkanne ja nauttikaa. Ilman 11 tunnin lentoa.

Minust’ oli kuin olisi soudettu         

Minust’ oli kuin olisi soudettu
me kirkasta järven pintaa
ja aurinko aaltoja lämmittänyt
ja rantakallion rintaa.

Oli niinkuin oisi me laskettu
sen kallion kaunihin alle
ja kaahlattu hietaa valkeaa
ja kuljettu kukkulalle.

Ja eikö aurinko laskenut
taa saarien, salmensuiden,
ja tullut ilta ja tullut yö
yli laaksojen, laulupuiden?

Ylt’ ympäri tanhusi terhenet yön,
utu ulapan aalloilla sousi,
unen vallassa laaksojen lammet ui -
ja uni se nousi ja nousi.

Se heilahti oksalta oksalle,
se kukasta kukkahan kiipi -
me seisoimme vuorella käsikkäin
ja katsoimme, kuinka se hiipi.

Oi, lyhyt on Suomessa suvinen yö!
Pian aurinko aalloista nousi.
Mut siitä asti mun aatoksein
yhä unten aaltoja sousi.

Eino Leino