Sukupuuttoaallon harjalla

Lähtiessäni tänään töihin huomasin työmatkan varrella olleen pienehkön metsäalueen kadonneen tuosta noin vain viikonlopun aikana. Metsän tilalla oli paljas ja karu näky. Ahdisti.

Sukupolvemme on mukana todistamasssa maapallolla parhaillaan käynnissä olevaa vuosimiljoonien välein toistuvaa uutta sukupuuttoaaltoa. Sukupuuttoaallon seurauksena jopa puolet maapallon kasvi- ja eläinlajeista saattaa kadota. Suomen luonnosta on jo kadonnut pari sataa lajia lopullisesti. Uusia sukupuuttoon kuolemassa olevia lajeja raportoidaan jatkuvasti. Kuten kaikki tietävät, kun mehiläiset katoavat se on pian menoa meilläkin. Kolmannes ihmisten kuluttamasta ruoasta on riippuvaista hyönteisten pölytyksestä. Asiaan kannattaisi alkaa suhtautua vakavasti myös muiden kuin alan tutkijoiden.

Lajien sukupuuttonopeus on ollut miljoonien vuosien ajan varsin vakaa, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Näitä poikkeuksia kutsutaan sukupuuttoaalloiksi. Tutkimustulosten perusteella on arvioitu, että lajien sukupuuttonopeus maapallolla on tällä hetkellä 100-1000 kertaa suurempi kuin lajien luontainen sukupuuttonopeus ja vauhti kiihtyy. Tällä vauhdilla maapallon lajistosta on kuollut sukupuuttoon kymmeniä prosentteja tämän vuosisadan loppuun mennessä.

Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) mukaan kolmasosa sammakkoeläinlajeista ja neljännes nisäkäslajeista on vaarassa kuolla sukupuuttoon. Maailmaa uhkaa lajien massasukupuutto. IUCN julkaisee Punaista kirjaa, luetteloa uhanalaisista lajeista.

Sukupuuttoaallon merkit näkyivät jo 20 vuotta sitten Suomessakin. Yksi tunnettu esimerkki Suomesta kadonneesta lajista on vesikko. 200 muun sukupuuttoon kuolleen lajin seassa on koko joukko paljon huomaamattomampia pikkuötököitä. Suomen lajiston muutokset ovat osa globaalia ilmiötä — luonnon monimuotoisuuden häviämistä. Ilmiön käsittely on jäänyt konkreettisemman ilmastonmuutoksen varjoon.

- Biodiversiteetin häviäminen on vähintään yhtä iso ongelma kuin ilmastonmuutos. Lajeja kuolee sukupuuttoon samalla tavalla kuin 60 miljoonaa vuotta sitten viidennessä sukupuuttoaallossa, joka hävitti dinosaurukset tältä planeetalta, kommentoi Helsingin yliopiston ekologianprofessori Jari Niemelä.

Kun metsää on kaatunut, soita raivattu tai peltoa muokattu, on monen eläimen kotipesä muuttunut kuolinpesäksi. Sama myllerrys kulkee ympäri maailmaa ja kiihtyvällä tahdilla.

Pienen ötökänkin katoaminen näkyy lopulta hyvin konkreettisesti ihmisten kukkarossa, vaikkapa kallistuneina omenoina. Syynä on pölyttäjien väheneminen.

- On esimerkiksi jouduttu turvautumaan tarhattuihin kesyihin mehiläisiin, ne pölyttävät sen takia, että luonnollisia pölyttäjiä ei enää ole. Ja siitä tietysti koituu kustannuksia, sanoo Niemelä.

Jo kadonneita lajeja ei saada enää takaisin rahallakaan, mutta varovaisemmalla otteella voidaan vielä hidastaa muutoksia.

- Pitäisi jättää enemmän tilaa muille lajeille kuin ihmiselle. Maankäytön puolella täytyy olla varovaisempi ja luonnonsuojeluun varata suurempia alueita, Niemelä ehdottaa. (Lähde)

Kansainvälinen luonnonsuojelujärjestö (WWF) on koostanut listan kymmenestä uhanalaisesta lajista, jotka tarvitsevat pikaista suojelua. Uhanalaisten lajien TOP-10 -lista on vuodelta 2010 enkä uudempaa tähän hätään löytänyt.

Tiikeri. Maailmassa on noin 3 200 tiikeriä, joiden elinalue on vain noin seitsemän prosenttia lajin alkuperäisestä elinalueesta. Lajia uhkaavat hakkuut ja salametsästys.
Jääkarhu. Ilmastonmuutos uhkaa jääkarhujen elinympäristöjä.
Mursu. Ilmastonmuutos uhkaa elinympäristöä, sillä mursut käyttävät jäälauttoja muun muassa lepo- ja turvapaikkana.
Patagonianpingviini. Ennen laji kärsi öljytuhoista, mutta nyt suurimmat ongelmat aiheutuvat merien lämpenemisestä. Saaliskalat uivat merivirtojen muutoksien vuoksi yhä kauempana perinteisistä pesintäpaikoista.
Merinahkakilpikonna. Satamiljoonaa vuotta vanha laji on vaarassa kuolla sukupuuttoon, kun meret lämpenevät. Lukuisia kilpikonnia kuolee myös niiden jäädessä kalastajien verkkoihin.
Sinievätonnikala. Ylikalastus uhkaa lajia.
Vuorigorilla. Sodat, salametsästys ja elinympäristöjen tuhoaminen uhkaavat luonnossa eläviä vuorigorilloja, joita on jäljellä vain 720.
Monarkkiperhonen. Elinympäristöjen tuho uhkaa monarkkiperhosia, jotka talvehtivat Meksikossa ja lisääntyvät Yhdysvalloissa ja Kanadassa.
Jaavansarvikuono. Metsästetään aasialaisten perinnehoitojen raaka-aineeksi, mutta kärsii myös hakkuista. Jaavansarvikuonoja on jäljellä alle 60 yksilöä.
Jättiläispanda. Lajin elinympäristö Kaakkois-Kiinan vuoristossa on hajanainen ja yksilöt ovat eriytyneet pieniin populaatioihin.

Lisäksi muun muassa 88% Afrikan toiseksi suurimmasta norsukannasta on kadonnut viimeisen 40 vuoden aikana.

Sumatrantiikereitä on toiveikkaiden arvioiden mukaan enää 400 jäljellä. Sumatrantiikerille on vaarassa käydä samoin kuin Jaavantiikerille ja Balintiikerille. Vahvistettua havaintoa Jaavantiikeristä ei ole vuoden 1979 jälkeen, eikä Balintiikeriä ole nähty sitten 1950-luvun. Tiikereitä oli maailmassa aikoinaan yhdeksää alalajia, nyt kuusi. Ne ovat sadassa vuodessa menettäneet 93 prosenttia elintilastaan, lähinnä ihmiselle.

Alla lainaus Ilkka Hanskin kuudetta sukupuuttoaaltoa koskevasta kirjoituksesta. Akatemiaprofessori Ilkka Hanski on ekologi ja evoluutiobiologi, joka johtaa Suomen Akatemian rahoittamaa metapopulaatiobiologian huippututkimusyksikköä Helsingin yliopistossa. Ilkka kiteyttää hyvin muun muassa luonnon monimuotoisuuden merkityksen ihmiskunnalle. Linkki Ilkan koko kirjoitukseen http://www.mustekala.info/node/3906

"Seitsemän Harvardin yliopiston professoria sai vuonna 1980 Harvard Magazine -lehdeltä kirjeen, missä heitä pyydettiin nimeämään ja kuvaamaan maapalloa ja ihmiskuntaa tulevina vuosikymmeninä kaikkein pahiten uhkaava ongelma. Vastauksissa mainittiin väestönkasvu, megakaupunkien hallitsematon leviäminen, ydinsota ja kapitalismi. Professori E. O. Wilsonin vastaus oli biodiversiteetin häviäminen. Wilsonin sanoin tämä on hirvittävä uhka, sillä lajin sukupuutto on peruuttamaton tapahtuma. Väestönkasvun, ydinsodan ja kapitalismin aiheuttamista katastrofeista maapallo ja ihmiskunta voivat toipua joissain sadoissa vuosissa, mutta evoluutio tuottaa uusia lajeja niin hitaasti, että kuudennesta sukupuuttoaallosta toipuminen kestää miljoonia vuosia – mikä ihmisen kannalta tarkoittaa ei koskaan."

"Miksi luonnon monimuotoisuus sitten on niin tärkeää, että sen häviäminen uhkaa peräti ihmiskunnan tulevaisuutta. Yhdellä tasolla vastaus on ilmeinen: ihminen on loppujen lopuksi yksi eläinlaji muiden joukossa, ihmisen fysiologia ja biologia ovat sellainen, että ihminen ei mitenkään voi selvitä ilman sitä lukemattomien muiden lajien verkostoa, jonka ansiosta meillä on ruokaa, puhdasta vettä ja monia muita uusiutuvia luonnonvaroja. Lukuisat uudet tutkimustulokset osoittavat monimuotoisuuden lisäävän eliöyhteisöjen tuottokykyä ja kykyä selviytyä erilaisista häiriötilanteista. On kyllä totta, että ihminen on kyennyt lisäämään viljelykasvien satoja aivan toisin keinoin, vähentämällä lajien ja perinnöllisen monimuotoisuuden minimiinsä, mutta tähän on päästy vain voimakkaan kontrollin keinoin, käyttämällä valtavat määrät lannoitteita ja torjunta-aineita. Ja lopputulos on epävakaa. ’Rikkakasvit’, ’tuhohyönteiset’ ja ’sienitaudit’ muuttuvat, evoluutio tuottaa entisille torjunta-aineille vastustuskykyisiä kantoja, eikä ole mitään takeita, että tämä kilpajuoksu pysyy ihmisen hallinnassa. Luonnon monimuotoisuus on korvaamatonta elävää pääomaa, jonka hävittäminen on yhtä järjetöntä kuin minkä tahansa pääoman hävittäminen."

Tutkimuksia lukiessa yhdistävänä tekijänä esiin tulee aina ihmisten toimet. Yrityshirviöiden, kuten Monsanton, käyttämät myrkyt tappavat hyönteisiä, ihmisen loputtomasti kasvava tarve infrastruktuurin rakentamiseen vie jatkuvasti tilaa ja lajien elinalueet supistuvat ja lajien kulkureittejä muutetaan. Emme ymmärrä ekosysteemien monimuotoisuutta, vaikka kuvittelemme tutkineemme kaiken. Jokaisella lajilla on olemassaolon oikeus ja roolinsa ekosysteemissä. Emme pysty millään ennakoimaan ekosysteemin sietokykyä.

Helppoa olisi sanoa, että parasta, mitä maapallolle voisi tapahtua, olisi että ihminen kuolisi sukupuuttoon. Tehokkaasti ihmiskunta tätä asiaa ajaakin eteen päin eikä tunnu oikein muistavan, että ihminen on riippuvainen ekosysteemistä, ekosysteemi ei ole ríippuvainen ihmisestä. Ekosysteemi eheytyisi ja sopeutuisi, jos ihmislaji sanoisi "saijonaarasta". Mutta, ei luovuteta vielä. Mitä tavallinen kadunmies voi tehdä asian hyväksi? No, ainakin nämä 20 asiaa lapsikin tietää ja osaa.

WHAT WOULD HAPPEN IF EVERYONE CARED?